Kentän säännöt
...jotta kaikilla olisi siisti ja viihtyisä treenipaikka, johon on mukava tulla!
Harjoittelijan vastuu
Jokainen treenaa omalla vastuullaan ja vastaa sekä itselleen ja koiralleen sattuneista vahingoista että mahdollisista ulkopuolisille aiheutetuista vahingoista.
Kentän käyttäjä sitoutuu noudattamaan kentän sääntöjä ja vastaa siitä, että kenttä on lähdettäessä samassa kunnossa kuin tultaessa. Huolehdithan erityisesti, että portit ovat lukitut ja avaimet paikoillaan.
Keltaisessa kontissa on agility- ja hoopersvälineet, valkoisessa kontissa rally-tokon ja tokon välineet.
Esteet tulee laittaa takaisin paikoilleen ja kenttä tyhjentää treenien jälkeen. Siirräthän esteitä nostamalla, ei raahaamalla.
Jos kentällä on valmis agilityrata, tulee siirretyt esteet palauttaa samalle paikalle.
Kentän esteet ovat koiria varten. Huolehdi, että lapsesi eivät kiipeile esteillä eivätkä muutenkaan leiki hiekkakentän puolella.
Kentälle tulevien koirien tulee olla terveitä.
Oman pikkupennun kanssa treenaaminen yksityisvuorolla (omistajan harkinnan mukaan ja vastuulla) on sallittua. Useamman talouden pentujen tapaaminen seuran tiloissa ei ole sallittua ennen rokotusten voimaantuloa.
Pidä kenttä ja sen ympäristö siistinä. Siivoa roskasi ja koirien jätökset roskiksiin. Pyri viemään roskat mukanasi, jottei kentälle kertyisi ylimääräistä roskaa.
Juoksuiset nartut voivat tulla kentälle ainoastaan housut jalassa.
Merkkailevien urosten ja narttujen tulee käyttää urosvyötä tai housuja kentällä.
Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen harjoituksia ja tarvittaessa harjoitusten välillä.
Kentällä pissasakko (koskee myös kentän aitojen sisäpuolella olevaa nurmialuetta). Korjaa jätökset huolellisesti ja maksa sakko verkkokaupassa.
Kenttä on ainoastaan treenaamista varten, se ei ole koirapuisto.
